Paltaniemi ja Kajaani

 

Paltaniemen kirkkotie ja kylä
Linkeistä tietoa

Paltaniemi Kajaaninjoen suulla on ollut Paltamon hallinnollinen ja kirkollinen keskus
vuosina1600 - 1850. Paltamon keskukseksi alkoi 1900-luvun alusta muotoutua Kiehimänjoensuun seutu.

Vuonna 1954 vanha historiallinen Paltamon Paltaniemen kylä liitettiin Kajaanin maalaiskuntaan. Kajaanin maalaiskunta liitettiin pakkoliitoksella Kajaanin kaupunkiin 1977. Liitos vahvisti olennaisesti Kajaanin asemaa Kainuun maakunnan keskuksena. 

Minä olen ollut satojen vuosien saatossa viimeisiä paltaniemeläisiä, joiden syntymäpaikaksi on merkitty Paltamo.

Paltamon seurakunnan vanha kuvakirkko on valmistunut 1726.
Paltaniemen Kuvakirkko on nykyisin yksi merkittävimpiä Kajaanin nähtävyyskohteita. Se on kesällä auki turisteille ja siellä pidetään myös häitä. Meidätkin on vihitty tässä kirkossa.

Paltaniemen uimaranta ja venesatama
Oulujärven rannalla Paltaniemellä, noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta, on uudistettu suuri loivarantainen uimaranta. Paltaniemen uimaranta on suosittu kaupunkilaisten ja Paltaniemen kyläläisten keskuudessa. Rannalla voi pelata rantalentopalloa ja alueella sijaitsee myös lasten leikkipuisto. Uimakopit ja wc sijaitsevat rannan läheisyydessä. Uimarannalle pääsee tietä pitkin, jonka vieressä sijaitsevat ilmaiset parkkipaikat.

Uimarannan läheisyydessä sijaitsee venesatama, mistä johtuen henkilöautoliikennettä on alueella normaalia uimarantaliikennettä enemmän. Venesatama on erotettu maapengerryksellä omaksi erilliseksi alueekseen ja varsinainen veneliikenne ohjautuu rannan mataluudesta johtuen etäälle uimarannasta minimoiden riskitekijät tältä osin. Satama-alueen portti on lukittu ja sinne pääsee vain venelaituripaikoille menijät. Satamassa on veneenlaskuluiska, joka on kaikkien käytössä.
Siellä edessänne on Oulujärvi, Kainuun meri.  Vaalaan on vesitse matkaa 100 km.

Paltaniemen kuvakirkko
Linkistä tietoa

Eino Leinon synnyinseutu
Linkistä tietoa

Eino Leinon elämä
Linkistä tietoa

Eino Leino -talo
Linkistä tietoa

Paltaniemen museotie
Linkistä tietoa

 

Merkittäviä paltaniemeläisiä, linkeistä lisää tietoa

Elias Lönnrot, Hövelö

Daniel Cajanus, papin poika

Kirkkoherra Anders Andelin, hän on asunut 1800 -luvun loppupuolella Toivonniemellä

Teatterinjohtaja, näyttelijä ja ohjaaja Aarne Orjatsalo, hän on asunut varhaislapsuudessaan Toivonniemellä

Taiteilija T.G. Tuhkanen, Hövelö

Kajaani ja Kainuu tarjoavat matkailijoille kulttuuria, luontoa ja liikuntaa, sekä kaikenlaisia aktiviteettejä.

Mikäli tarvitset autokyytiä jonnekin, niin pyrimme auttamaan matkanteossa omalla autollamme eri korvauksesta.

Visit Kajaani
Linkistä tietoa



Majoituksemme toimii ympäri vuoden, lämpimästi tervetuloa meille!

Toivonniemen Kotimajoitus

Sirkka p. +358 44 534 4447  
Aki p. +358 400 692 468 
toivonniemenkotimajoitus@gmail.com

Osoitteemme on Toivonniementie 79, 87850 PALTANIEMI

Kuvia löytyy valikosta VALOKUVAT sekä allaolevista linkeistä
Facebook:Toivonniemen Kotimajoitus
Instagram: toivonniemenkotimajoitus

 

Jaa tämä sivu